Tutustu vapaisiin toimitiloihin

Tikkurila Twins - Kuriirinmuuri Vantaan keskustassa tarjoaa monipuolista ja valoisaa toimistotilaa, jossa sekä erillisiä huoneita, että avotilaa. Kiinteistö sijaitsee vain 200 metrin kävelymatkan päässä Tikkurilan juna-asemalta, jonka läheisyydessä runsaasti palveluita, muun muassa vastavalmistunut kauppakeskus Dixi. Juna-aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös bussiasema, josta lähtee linja-autoja ympäri pääkaupunkiseutua. Myös lentokentälle on vaivatonta päästä uuden junaradan ansiosta. Huomionarvoista on myös se, että Kehä III on hyvin lähellä Kuriirinmuuria.

Lisäksi vuokraamme laboratorioksi soveltuvaa erikoistilaa, jossa erikokoisia työtiloja, varastotilaa ja sosiaalitilat.

Kiinteistössä on suuri pysäköintihalli ja pihalla lisää parkkipaikkoja. Näet vapaat toimitilat listattuna alta, tai avaamalla yllä näkyvän linkin. 

 

Sijainti:

Välimatka Tikkurilan asemalle on noin 150 metriä.

Vernissakatu 1, 01300 Vantaa

Kiinteistö:

Koy Kuriirinmuuri on vuonna 2006 rakennettu toimistorakennus hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tikkurilan keskustan tuntumassa.

Pysäköinti:

Sisäpihalla on saatavilla lyhytaikaista maksullista pysäköintiä pihakannen päällä ja pitkäaikaista pihakannen alla. Molemmista on suora yhteys toimistorakennukseen.

Vapaat tilat:

 

 

 

Lataa esite

 

Ota yhteyttä, niin selvitetään löytyisikö meiltä sinun yrityksellesi uudet toimitilat.

 

 

Esa Käkelä

Vuokrauspäällikkö, toimitilojen vuokraus

+358 50 550 7834
esa.kakela@eabgroup.fi